BLOG

Distral eurotour 20.11.2011

20.11.2011 Vráble, Slovakia

Nukuimme yön vallan mainiosti ilmaisessa majoituksessamme, jota pystyi hyvillä mielin sanomaan hotelliksi. Heräsimme
aamupalan tarpeeseen, mutta saimme tiskiltä selville, että aamiainen tulee tilata erikseen edellisenä iltana. Harmistuimme,
sillä meidän tulisi tavata edellisenä iltana sopimamme mekaanikon kanssa autolla klo 9-10 ja tälle tapaamiselle meidän
tulisi saapua nälkäisenä… Ai jumalauta! Menimme autolle makuupussien, rinkkojen ja läppärin kanssa vain huomataksemme,
että mekaanikko saapuisi paikalle puolitoista tuntia myöhässä. Nälkäisinä, viluissamme vailla savukkeita odotimme kuin
mummot leipäjonossa hänen paikalleen tuloa. Välillä soitimme promoottorille vailla tuloksia, sillä hän makasi tod.näk.
sammuneena asunnossaan. Lopulta tunnin odottelun jälkeen saimme promon kiinni ja hän sanoi mekaanikon tulevan vartissa ja
saapuisi itse paikalle kääntämään ja viemään meidät syömään. Miehet saapuivat ja rumba alkoi. Osa auton kimpussa, loput
selvittämässä ruokapaikan sijainta. Autosta tulisi korjata akkulaturi ja korjaaja sanoi tämän vievän parhaimmillaan päivän,
huonoimmassa tapauksessa menisi seuraavalle päivälle. Tyydyimme vastaukseen ja veimme omaisuutemme auton mukana korjaamolle.
Promon ohjeilla suunnistimme Pizza Pubiin, paikkaan jossa viettäisimme vielä monta, monta monituista tuntia.
Tilasimme pitsat ja kaljat. Huomasimme jukeboksin ja siitä se kaikki sitten lähti. Joimme, söimme ja kuuntelimme Modern Talkingia
miettien pääsisimmekö ikinä takaisin Suomeen. Odottelu on kaikista kidutuksista pahinta. Emme tienneet pääsisimmekö samana
päivänä takaisin, vai jatkuisiko kiirastulemme iänkaikkisuuteen asti. Tätä pohtiessamme päätimme tilata lisää juomista.
Saimme lopulta puhelinsoiton; Auto on korjattu seuraavaksi päiväksi. Vihdoin jotain tietoa! Menimme takaisin hotellille
ja varasimme saman huoneen yöksi, jossa vietimme edellisen yömme. Siistiydyimme ja menimme hotellin baariin istumaan sekä
pelaamaan biljardia. Jatkoimme hyväksi havaittua metodiamme murheitten kaikottamiseksi, sekä söimme sipsejä.

Muutama olut alla ja voe tokkiisa ku ramasoo! Ylhäällä odottaa lämmin sänky, mut ku se Patricia (nätti tarjoilija)…
Pizzapubiin ottaa kaljat!
Turpa kii, Kokki laitetaan nukkumaan ja kuski kukkumaan. Jukepoksi pittää menon yllä ja koska idiootteina ryypätään pizzeriassa, on ruokaakin tarjolla heti kun sormiaan vähä viittii näpsäyttää.
Taas viedään… Kaunis nainen syli täynnä toasteja, kaljaa ja toki kuskin jamesonit. Mitä siinä Suomalainen alkoholisoitunut voi muuta tehdä kuin tilata lisää.
Lopulta paikallinen pulikin päättää liittyä seuraamme, koska pitää/ei pidä thrash metallin tahtiin menevistä rummutuksistamme.
Siinä se selittää, mutta kun selkoa on hankala ottaa kieli_muurin takia. Onneksi Patricia (tuo vihille vietävä) edes yrittää kertoa miehelle, että emme ymmärrä sanaakaan.
Mies tosin väittämänsä mukaan ymmärsi kaiken mitä me puhuimme, oli se sitten espanjaa, venäjää, suomea tai englantia.
Mitäpä tuosta, mitä nyt jukeboxin tuoma Adele jääkin vähän nyt taustalle, joka selvästikkin saa kuskin hermot kiristymään. Paikka kiinni ja nukkumaan ois mentävä herättämättä sen kummempaa pahennusta, mikä nyt on aivan turha pyyntö.

-Distral

Distral eurotour 19.11.2011

  5 keikkaa takana, 2 to go.

Aika tuntuu kuluneen reissun aikana niin vitun nopeasti että eihän sitä edes tajua että kohta kotiin jo joutaakin.
Ja valehtelisin jos väittäisin että kellään ei olisi koti-ikävä tässä vaiheessa..
Täytyy sanoa että tämä reissuhan on ollut mitä hienoin ja kokemusrikkain, nähden eri maiden tapoja ja kulttuureja ja varsinkin
paikallisten undergroundkeikkatavat. Jumalauta että osaavat muuten riehua punkkikeikoilla täällä päin maailmaa!
Tokihan matkalla olleet ongelmat kuten rengasrikko, autossa nukkuminen yöpaikan puutten takia, persaukisuus ja itsehankittu krapula
ovat saaneet milloin kenenkin mielen matalaksi, mutta onneksi on näin hieno porukka mukana että pidetää yhtä niin taloudellisesti kun henkisesti.
Jo reissun alussa päätettiin että pidetään pää kylmänä mahdollisten vastoinkäymisten kanssa koska sehän se vielä puuttuisi että
oltaisiin auto hajonneena jossain keskellä slovakian noitametsiä hakkaamassa toisiamme muodottoman näköisiksi. Onneksi näin ei ole vielä käynyt. (puuta koputtaen)
Autossa rauhallinen tunnelma, pojat nukkuu ja ulkona olevan tehtaan lamauttava paskankäry täyttää kaikkien hajuastit.
Toki lähtiessämme pois Pardubicestä tuolta suomifani-Bartin hoivista takaisin tienpäälle, yritti uljas mersumme tehdä
viimeisiä reissujaan 130 kilometrin jälkeen. No fiksut pojat hoiti onneksi ongelman jotta ei tarvitse hypätä junaan ja suunnata
kotia kohti. Vaikka osalla ajatus ei olisi ollut edes niin harmittava.
Kohti Vrablea siis takaisin Slovakiaan. Jos se nyt noin edes kirjoitettiin.
Ainut keikka mitä ei ole kyseenalaistettu koko reissun aikana..tai otettu puheeksi ollenkaan.
Siksi tuossa jo mietittiin että onkohan koko keikkaa kun ei mitään ole kuulunut. Mutta nähtävästi tämä keikka
on sitten parhaiten järjestetty ilman komplikaatioita ja itkun vääntöä. Odotan hyvää iltaa siis.
Jännityksellä odotamme miten voimat riittävät näiden viimeisten keikkojen kanssa ajatellen lähinnä välimatkoja mitä tulee eteen.
Vrablessa emme ehdi nähtävästi nauttimaan paikallisten hyvistä antimista koska keikan jälkeen lähdemme yöhön ajamaankin jo kohti Puolaa, ehtiäksemme jo seuraavalle keikalle.
Gotta love this touring!
Mikäs tietenkin meillä takana nukkuessa, lähinnä kuskien puolesta tässä toivotaan ettei rattiin nukahtamisia tapahdu.
Red Bull ja tupakka. Niillähän sitä on eletty jo lähes kaksi viikkoa.

Peace.
-Distral

Breaking news! This is all fucked up!
Vrableen jäljellä 30km ja laturin valo palaa ainoana kirkkaana paisteena autossamme. Onneksi emme olleet missään huoltoaseman lähellä vaan päätimme alkaa tutkia vikaa varmasti ainoassa paikassa missä ei ole kenttiä tai turhia valoja häiritsemässä.
Kaiken pähkäilyn ja penkkien irrottelujen jälkeen totesimme, että laturi on rikki…
Tuiketta riittää valoissa vielä Vrableen saakka, joten menoks sano Annie Lennox!
Paikan päälle saavuttua alettiin selvittää tilannetta pro-moottorille, joka kummasti asiasta kiinnostuneena hommasi paikalle mekaanikon. Mekaanikko katsoi autoamme ja alkoi odotusten mukaan hymyilemään.
Sovittiin, että auto saataisiin huomenna vietyä pajalle laitettavaksi, joten nyt täytyisi vaan keskittyä keikan vetämiseen ja purkaa vitutus lavalle!

Fuck you all!
-Distral

No jos on kerta pizzaa tarjolla niin on kai sitä vodkaakin oltava. Slaissit naamaan ja tutustumaan unimestaan. Hotellissa on kuin onkin lämmintä, suihku, KAIKILLA omat sängyt ja jopa tv sekä jääkaappi.
Jotain pahaa on tapahtumassa saattoi jo aavistaa, mutta nyt on otettava ilo irti tästä kaikesta mukavuudesta ja alkaa nukkumaan.
Hetken levättyä alettiinkin jo siirtymään sitten keikkapaikkaa kohti ja katselemaan muitakin bändejä.
Keikka alkaa koittaa ja lavaa katsoessa jännitys hiipii. Ympärilleen hieman tuijotellessaan tajuaa, että suurin osa paikan päällä olevista kavereista on itseä 2xleveämpiä ja 3xpidempiä. Osalla porukasta on jopa takit koristeltu hakaristein… fuuuuuuuuck.
No paskat. Keikka tänne tultiin vetämään ja sehän myös vedetään.

Love you all

-Distral

Örrörrrör. Rattamaha banana shamana. Laturi simahtaa 30km ennen Vrablea keskelle helvetin pimeää moottoritietä, en jaksa kirjottaa vittuakaan kun kaikki oli ihan vitusta.
Vittu.

– One Man Crew

Distral eurotour 18.11.2011

Renkaat vinkuen Make kurvaa uljaan mersun parkkiin. Edessä seisoo pieni pubin pahainen jonka oven yläpuolella komistelee kyltti RC Ponorka.
PERKELE PARTY lukee isolla julisteessa..täytyy myöntää että paras tapahtumanimi tähän mennessä. Perkele..
Ympärille katsellessani huomaan kyseiselle tönölle yhdistävän tekijän muihin paikkoihin verrattuna; ketään ei näy missään. What a fucking surprise..
Tokihan tähän asti olemme huomanneet että jos paikkakunnalla ulkona ei liiku ketään, ovat kaikki vähäisetkin asukkaat löytyneet paikallisista ryyppylöistä. Täytyy kunnioittaa.
Noustaan siinä sitten autosta, vitunmoinen väsymys, jotenkin ei vain kiinnostaisi yhtään työnnellä kamoja keikkapaikalle ja sumplia ihmisten kanssa asioita kaikkia maapallon kieliä käyttäen jos joku edes jotain kieltä tajuaisi. Dokumenttiakin pitäisi kuvata, kamera jossain, ei kiinnosta..
Tapasimme promoottorimme Bartin, tuon ison leppoisan suomifani-hevarin jonka perusolemus saa minut aina nauramaan pääni sisällä. Positiivisella tavalla tottakai.
Turisimme että miten tehdään syömingit, juomingit, nukkumiset ynnä muut ja koska kaikki hoitui ilman mitään komplikaatioita, tuli hymy useampien dissukoitten paskanaamojen suupielille.
Ja minkäs sille mahtaa että heti ihminen alkaa virkoamaan ja juttu luistamaan kun eteen tuodaan oi tuo iki-ihana puolen litran, alle euron hintainen maukas tuoppi huurteista.
Eli back in the game.
Syötyämme läheisessä irkku-ravintolabaarissa palasimme entistäkin uudempana keikkapaikalle ja siitähän se meno vasta alkoi lähteäkkin käyntiin!
Tuoppia jos toistakin huulille ja kamatkin meni viskomalla backstagelle. Siinä sitten tunnelmaa haettiin katsoessa muita paikallisia bändejä, porukkaa oli alkanut lapata paikalle hyvää syöttöä jo ja olo mitä mahtavin!
Tokihan puhun vain omasta puolestani koska joskus mietin että onko tämä reissuun lähtö vain sairas pila meidän rakkaalle One Man Crewlle vai suunnitteleeko hän hitaasti mutta varmasti Distralin surmaamista kaikkien näiden hohdokkaiden päivien jälkeen..
Anywho..
Ja tosiaan, mieltä mullistavaa oli kun auton luona hengaillessa tuli perusjampan näköinen kaveri ja latasi “oottekos työki suomesta?” Siinä viisi suomalaista jotka on viittomakieltä harrastanut vajaat pari viikkoa, sekosi aika kiitettävästi hämmennyksestä ja siinä kilpaa haluttiin haastella tämän Eppu-nimisen kaverin kanssa.
Ennen meitä lavalla oli paukuttamassa paikalliset Johnny Stalk ja .. no suoraan sanottuna toista bändiä en muista mutta itse kutsuin sitä Metallica-cover-bandiksi.
Yleensä en arvostele muiden musiikillista näkökulmaa (empä..) mutta täytyy myöntää että aika hassun kuuloista se oli.. Ja syy olikin osittain miksaajan koska bassokin lätisi pitkin monitoreja niin että sydän fläpätti samaan tahtiin. Ei ollut hyvä.
Johnny Stalk sen sijaan oli näitä bändejä mistä et ole ennen kuullut mutta kun paikan päälle menet kuuntelemaan, löytyy sieltä uusi vitun hyvä tuttavuus! Täysin kunnolla sain kuunneltua bändin viimeisen biisin My Way. Kolahti ja vitun lujaa. Ja se että bändin laulaja tulee kusilaarilla sanomaan että ovat odottaneet koko illan että Distral soittaa, sai melkein tipan ison miehen linssiin.
Näillä eväillä Distral nousi lavalle ja räväytti ensimmäiset soinnut soimaan jolloin porukka alkoi mielipuolisesti huutamaan yleisössä ja tanssahtelemaan kukin omalla tyylillään. Täytyy rakastaa sitä tunnetta kun tajuaa että ihmiset ovat vartavasten tullut meitä katsomaan..mieletöntä.
Räväkkään keikan ruljauttamisen jälkeen muutaman roudausolusen otettua suuntasimme Bartin ja hänen amigoiden kanssa kohti räväkkään promoottorimme asuntoa. Kaverilla hyllyt täynnä tyhjiä suomalaisia kaljatölkkejä.. heh heh voi Bart.
Siellä meidät sitten ruokittiin ja eihän sitä nukkumaan päässyt ilman yömyssyä..tai kahta..tai kolmea..
Mukavaa oli, muuta ei tarvita.
-Distral

Matka Pardubiceen onnistui moitteetta, vaikka määränpääksi olikin aluksi asetettu väärä kohde. Pienehkön kiertotien ajettuamme, saimme onneksi seuraksemme matkalla muuten niin harvinaisen näyn, eli katuvalot, great!
Saavuimme Pardubiceen, löysimme soittopaikan ja oli aika tiedustella mitä seuraavaksi olisi tapahtumassa. Kuppilassa istui muutama kanta-asiakkaan näköinen juippi eikä varmastikaan enää ketään tässä vaiheessa yllätä, ettei kukaan puhunut sanaakaan lontoota. “And the surprise of the century -award goes to Pardubice”.
Promoottori saapui paikalle hyvissä ajoin ja saimme selvyyden asioille, joten pystyimme hieman lepäilemään ja kokoamaan ajatuksia. PERKELE Partyksi nimetty tapahtuma eteni ja lämppäribändien jälkeen oli vihdoin poikien vuoro päästää kiukkuiset karjumiset ilmoille. Muutama kaunis sana edeltävästä bändistä: ei – jumalauta – mitä – paskaa.
Yleisö tuntui nauttivan Distralin soitosta ja keikan jälkeen Juksa joutui jälleen urhautumaan ja jakelemaan nimikirjoituksella varustettuja kapuloitaan vodkasta humaltuneille idiooteille.
Unohtui mainita, että ennen soittamista kävimme nauttimassa hieman pimeää viinaa ja pikkusuolasta paikallisessa irkkukuppilassa, aivan loistava paikka – arvosanaksi täysi 10. Soitot oli soitettu ja oli aika matkata promoottorin luo yömyssyille ja siitä sulavasti unille, koska
seuraavana päivänä oli jälleen suurehko määrä kilometrejä ajattevana kohti Vrablea, Slovakiaa. Lämmin ateria, muutama paukku vodkaa ja pojat nukkuivat kuin pienet lapset. Aamulla siis uudet kujeet ja ajomatka takaisin Slovakiaan, cheers!
– One Man Crew

Distral eurotour 17.11.2011

17.11.2011 Praha

Ahiibaa. Heräsimme viileästä, mutta niin coolista mesestä koko remmin voimin. Captain oli kietoutunut etupenkkiin
makuupussissaan, muu miehistö makasi sängyillä ja lattialla. Huurteiset ikkunat paljastaviat ohikulkeneille viime yön
tapahtumat, hikiset suomalaiset nukkuivat ahtaassa autossa Prahan laidalla huoltoaseman pihalla. Mikä tunne!
Päätimme välittömästi ottaa yhteyttä Luzieen, seuraavan yönsijan haltijalle, suihkuun pääsystä, olimmehan vieläkin paskaisia edellisen päivän tapahtumista.
Saimme yhteyden, luvan, suunnan ja mersu hörähti kuin kissa eloon kuivattaen huuruiset ikkunat ja mielet valmistaen meidät vapaapäivän rientoihin,
sillä support crew from JO-en-ZOO oli saapunut kaupunkiin paria päivää aikaisemmin ja tiedossa oli hengailua heidän kanssaan.
Löysimme Luzien luokse pettämättömän(?) navigaattorimme ansiosta; hän olikin pirtsakkana naisena vastassa kadulla ja ihmetteli kovin kulmikasta, mutta smoothia, meseä.
Sisällä meitä odotti huone vain meitä varten ja Luzie aloitti valmistamaan meille aamiaista; lämpimiä sämpylöitä, lihaa, juustoa ja mitä maukkaampia vihanneksia, sekä tietenkin kahvia.
Aamiaisen aikana ja jälkeen rymyryhmä peseytyi ja huomasimme olevamme aika kivassa kaupungissa. Otimme yhteyden Support crewhen kohtaamistamme varten.
Luzie ehdotti, että menisimme ratikalla keskustaan, se olisi helpointa ja halpaa. Lippu maksoi euron ja kyyti oli miellyttävä, samalla saimme ihailla
Prahan maisemia. Saavuimme keskustaan ja tapasimme Support Crewn automaatilla, lähellä edellisen illan keikkapaikkaa. Vietimme aikaa kahvitellen ja
kaupunkia kierrellen. Good times. Illan lähestyessä kohtasimme joukolla Luzien ja Aleksiksen Rock Pubissa. Joimme olutta ja jauhoimme yötä myöten. Saimme
selville, että Aleksis on Delusions yhtyeen laulajamies; kyseisen rytmikokoonpanon kanssa tulisimme kiertämään Suomea huhtikuussa, joten tuttavuuden
luomiselle oli hyvät puitteet. Nautimme baarin ilmapiiristä iltaan saakka, kunnes osa joukosta aloitti etsinnän hyvää tanssimestaa kohti. Kokoonnuimme
tanssimestalla, mutta mesta olikin paska ja päätimme mennä takaisin Rock Pubiin. Joimme siellä vähän muutamia ja päätimme mennä nukkumaan, seuraavana
päivänä meidän pitäisi ajaa Pardubiceen keikalle. Menimme ratikalla pizzaa maistellen Luzien kämpille. Eikun unille, lattialle mikä tuntui suorastaan viiden tähden hotellilta!
-Distral

So, kaiken sen paskan jälkeen mitä koettiin matkalla Prahaan, oli aika kokea vapaapäivä tässä hulppeassa kaupungissa. Yöhän meni odotetulla tavalla koreassa ratsussamme, koska kukaan paikallinen
sivistymätön paskiainen ei puhu sanaakaan englantia, eikä klo 2 yöllä kauhean moni hotellin henkilökunnasta ole halukas keskustelemaan majoittumisesta rähjäisten suomalaisten kanssa.
Herääminen tapahtui siis Mersustamme, joka oli parkkeerattuna Shell-huoltoaseman pihalle, josta haimme tavoillemme uskollisena vatsaystävällisellä majoneesilla varustetut, jokseenkin epäilyttävän näköiset patongit.
Niin monesti kuin tämän reissun aikana onkin tullut mainittua, niin huoltoasemien patongit sekä Red Bullit, kuuluvat kielletyjen sanojen kategoriaan. Noh, nokat auki niistettyämme starttasimme jälleen kohmeisen tähtinokkamme ja suuntasimme
kohti majapaikkaamme, jonka olivat järjestäneet ystävällinen paikallinen pariskunta, joista miespuolinen henkilö kuului keväällä Suomessakin nähtävään “Delusion” -yhtyeeseen. Perille päästyämme hoidimme henkilökohtaiset tavarat sisätiloihin, pesimme
jokseenkin likaiset vartalomme sekä pyysimme ystävällistä pariskuntaa opastamaan helpoimman / halvimman tavan matkustaa keskustaan tapaamaan Suomesta vierailulle saapunutta Villeä ja Saanaa. Löydettiin pariskunta ja aloitimme tutustumisen tähän mahtavaan kaupunkiin,
joka varmasti oli ennakko-odotuksissakin kaikkien päälimmäinen kohokohta. Kaupunkihan jälleen kerran sai jokaisen suomalaisen turistin leuat lonksahtamaan auki, koska rakennukset ympärillä, kaljan halpa hinta sekä ruoan taso oli täysin eri luokkaa kuin mitä esimerikiksi Joensuussa
on kerennyt lyhyen elämän aikana kokemaan. KFC, tuo pahan perillistymä ruokasarakkeella, sai jokaisen jäsenen suunpieleen hymyille eikä tarvinnut moneen kertaan miettiä, että mistähän sitä seuraavan hiukopalan kävisi rinnan alle hommaamaan, (paitsi Simo, tuo mokoma hippi, joka ei tästä ruokapaholaisesta päässyt nauttimaan tavoilleen uskollisena).
Tunnit kuluivat ja näimme mielenosoituksia, kauniita rakennuksia sekä nautimme paikallisesta halvasta oluesta. Mitäpä muuta sitä näin suuressa kaupungissa päivän aikana tarvitsisikaan tehdä(?). Paikallinen pariskunta esitteli hieman kuppiloita, joiden jälkeen olikin aika suunnata nukkumaan asunnolle, koska seuraavana päivänä olimme päättäneet startata hyvissä
ajoin ratsumme keulan kohti Pardubiceä. Pojat nukkui lattialla ja minä ainoana sängyllä, joten valittamista yösijaa kohtaan ei löytynyt. Tämä pari päivää Prahassa ja sinne matkustamisessa kasvatti siis itsekuria, sivistystä suuria kaupunkeja kohtaan, sekä pienehkön päänsäryn viinan määrästä johtuen seuraavaan aamunsarastukseen.
Näillä sanoilla ja näillä tunnelmilla kohti Pardubiceä ja seuraavaa keikkaa, cheers!
– One Man Crew

Distral eurotour 16.11

Vagon, Praha
Heheh-herätyss!
Taas erittäin mukava herätä aamulla miinusasteisesta mersusta neljän tunnin yö”unien” jälkeen.
Ennen nukkumaanmenoa paikallinen huru-ukko tuli laulamaan “I like to move it move it” automme viereen ja hätistelimme sitä tunnin verran Captain Ironin kanssa pois. Votkaa sentään tarjosi..
Noh anyway auton pakattuamme aamulla lähdimme Samorinistä kohti Prahaa.
Ajomatka sujui oikein mukavasti ensimmäiset 100-150kilometriä.
Make huomasi että loistokkaassa rassissamme on tyhjä rengas. Takana. Paripyörien sisimmäinen, -tietenkin. Onneksi olimme pysähtyneet jonkun huoltoaseman pihalle, ja sieltä löytyi jopa yksi myyjä joka puhui vähän englantia. Saimme selitettyä propleemamme huoltsikanmyyjälle ja hän soitti tiepalvelulle että tulevat auttamaan meitä. Olimme että jes kohta varmaan sieltä tulee avulias aatu ja ottaa renkaan ja käy paikkaamassa sen. Paskat.. odoteltiin ja odoteltiin.. tuli pimeys, ja prahaan oli vielä 170km ajomatka.. keikalle pitäisi päästä.. VIHDOIN kurvasi pihaan surffarin näköinen  hippi ja saatiin selitettyä hänelle mikä on vialla. Englantia se ei puhunut tietenkään, sehän olisi jo turhan hyvää palvelua.
Hippi tunkkasi mersun ja repi renkaat irti. Hyppäsimme Mikon kanssa tiepalvelutyypin pakuun ja lähdimme renkaat vinkuen kohti Brnoa. Sinne mentiin siksi että saatiin kumi pois vanteelta.
Matkalla Brnoon meinasi tulla äitiä ikävä kun kaveri pujotteli rekkojen välissä kun mikäkin Tommi Mäkinen. Pääsimme perille heidän huoltamolleen ja sisältä tuli suurikokoinen kalju, kaljamahainen, mutta mukavanolonen jörrikkä. Ilmeisesti puljun pomo. Käveltiin heidän perässä sisälle halliin, mutta sitten tuli kiire ulos kun erittäin vihaisen oloinen dopermanni lähti juoksemaan meitä kohti. Jörrikkäkin sanoi että kannattaa ehkä odottaa ulkona. Sitten odoteltiin. N. 15min myöhemmin päästiin takaisin lähtemään Brnosta mersun ja poikien luokse huoltoasemalle minne oli pikku-distralin polkuautosta kumi puhjennut. Noh, renkaat kiinni ja ilmaa. Ei toimi. Voi vittu.. noh, hissukseen ajeltiin seittemääkymppiä seuraavalle huoltoasemalle, kysyttiin paineilmaa vastaus kuului: “Kaputt!” noh, eikun seuraavalle. Sieltä löytyi toimiva kompura mutta eihän se venttiiliin menevä pää ollut kunnossa.. Eikun seuraavalle asemalle. 
Vihdoin löydettiin toimiva paineilmanlähde. Siinä joka renkaan paineet tarkistettuamme, noh eikös tällä kertaa Tsekkiläiset tinanapit alkaneet tutkimaan autoamme.. siinä ne hyöri ja pyöri jonkunaikaa kunnes ajoivat maijansa meidän eteen ja tuli kuskinpuolen ikkunan viereen. “passport and car document” erottuivat sanat sinivuokon epäselvästä englannista. Annoin rekisteriotteen, passini ja greencardin. Pollari pyysi odottamaan hetken, ja meni autoonsa dokumenttien kanssa. Hetken kuluttua koppalakki tuli takaisin ikkunani taakse höyryämään että meidän pitää ajaa parkkiin heidän viereen. Kun päästiin parkkeeraamaan poliisit sanoivat minulle että nyt autoon. Siellä sitten puhuttiin toinen toisillemme eri kieliä kun eihän tämä paikallinen virkavaltakaan täällä tajua hevonkukkua englantia. Sain vidoin selville että meillä ei ole ollut täällä ylväässä Tsekin-tasavallassa moottoritielupaa, joten he näyttivät kuvia kun posotellaan mesellä pitkin tsekin moottoriteitä eikä meillä ole tuulilasissa sitä saatanan tarraa. Eihän siinä. Jepet sanoivat että sakon suuruus on 5000 paikallista monopolirahaa joka on n.250€.  Sanoin että ei saatana meillä semmoisia summia ole, saadaan polttoainerahamme keikkapaikoilta, jos sitäkään. Pitkään ne kinusivat fyrkkaa mutta väitin edelleen että niitä ei löydy. sen jälkeen sakko pieneni viiteenkymppiin ja sen maksoimme ja siat päästivät meidät menemään. 
Noh, eihän siinä, kolme tuntia keikalta myöhässä, mutta meidät otettiin avosylin vastaan ja kaikki oli “no problem, normal katastrof” -meiningillä. Keikka meni aivan saatanan hienosti ja porukkaa oli paikalla henkilökunnan mukaan semmoinen 150-200 ihmistä. Parin encorebiisin ja maammelaulun (siellä oli joku jannu joka halusi että lauletaan suomen anthemi hänen kanssaan) jälkeen pääsimme vihdoin purkamaan lavan ja keskittymään olennaiseen. 
Olennaisen ottaminen alkoi ramaisemaan koko porukkaa, ja päätettiin etsiä lähellä oleva yösija. Noh eihän me vittu muistettu että Prahasta on aivan turhaa etsiä majapaikkaa viidelle jätkälle ja kamoille alle sadan euron yö, joten lähdimme etsimään yösijaa laitakaupungilta. Hyvänoloinen halpa hostelli löytyi luultavasti itse saatanan kätyreiden leirin vierestä mutta se oli täynnä samanlaisia syntisiä paskiaisia kuin me. Lähdettiin motellin pihasta nälkäisinä ja epätoivoisina etsimään majapaikkaa, kunnes pysähdyimme shellin pihaan ostamaan jotain kiinteää suuhunpantavaa, jolloin samassa tajusimme että suihkua eikä lämpöä ole tiedossa. Noh auto parkkiin ja eikun nukkumaan vitutuksissaan, haisevana, nälissään ja väsyneenä. Neljään päivään ei ole lämmintä suihkua nähty. Toivottavasti huomenna tämä surullisen kuuluisa “onni” potkisi vähän enemmän vaikka munille että ei tarvitsisi tämmöstä paskaa enää kestää. Ps: kyllä tämä silti kotiolot voittaa! 
Over and out!
-Distral
-One Man Crew

Distral eurotour 13.11.-15.11

Pieni opastus mökkihöperyyden saavuttamiseksi.

1. Hanki mökki. Meillä oli semmoinen Kosicessa. Mitä räkäisempi sen parempi. Mikäli tupakanpoltto sisällä on mahdollista, polta.

2. Hanki vodkaa. Kaljakin käy, mutta mitä enemmän, sitä enemmän. Mikäli tupakointi mahdollista, sitä myös, kartonkeittain.

3. Sulje ovet, kännykät, laita lämmöt täysille ja nauti vodkaa savukkeen kera. Mitä enemmän, sitä enemmän.

4. Syö juustoleipä, koska muuta et saa.

5. Säikytä siivooja tervehtimällä alasti ovella.

6. Älä käy suihkussa, sillä vodkan ja tupakan luoma ilmapiiri ajaa mielenterveyttäsi pikku hiljaa toivottuun umpikujaan.

7. ?

8. PROFIT! Lasse Lisko ja Impi Ankerias ovat nyt kavereitasi!

Vapaapäivät Kosicessa ovat näitä päiviä kun heräät kylmästä sängystä, pöydällä käden ulottuvilla tupakkatoppa ja lasi vodkaa.
Missä meni vikaan? Syyttäisin Slovakian viinan hintatasoa.
Yhtenä vapaapäivänä kävimme Kosicen keskustassa katselemassa paikallisia nähtävyyksiä. Baarihan siellä tuli vastaan mutta tajusimme kuitenkin pitää
homman vielä hallussa vain yhden oluen voimin.
Saatanan hienoja kirkkosumpluja siellä kyllä oli.. gotta admit. Ja kaljan lisäksi sain tehtyä myös hyödyllisen ostoksen; talvitakki!
Kyllä nyt Simon kelpaa tallustella Kosicen kylmillä kaduilla.
Ei sen ihmeempiä siellä tapahtunutkaa joten palataampa Slovakian viinan hintataso-aiheeseen..
Mitä sitä voi odottaa kun viisi rappeutunutta kiertävää suomalaista astelee paikalliseen Lidliin ja ensimmäinen asia mikä pistää silmään on
BOLS-Vodka, ja mitäs kummaa, alle viisi euroa! …filmi poikki.
Aamulla pyöriessä tyytyväisenä mutta jokseekin krapulaisena sängyssä meinaen sytyttää tupakan, tulee Markus luokseni ja kertoo
miten hän ei ole nukkunut yhtään koko näiden kolmen päivän aikana ja että kohta nuppi sekoaa.
Koska itse en vallan saanut edes tupakkaa sytytettyä, sanoin Markukselle että kääntyy Mikon puoleen koska myöskin vieressäni kuolaava One-man-crew
näytti olevan hyvin kaukana tajunnan kultaisesta tasosta.
Niimpä urhea basistilaulajamme nappasi kitaristin mukaan ja yhdessä painelivat sairaalaan katsomaan että mikäs meidän sooloilijaa vaivaa.

Saimme kolmen euron taksin Camping aluelle ja kuski ei tietenkään osannut englantia. Pyysin miestä viemään meitä sairaalaan ja hän oli jo ehdottamassa
Bratislavan supersairaala, kun pyysin häntä pysymään kaupungin alueella. Jännityksen siivittämänä pääsimme kaupungin sairaalalle, joka muistutti
mielisairaalan kampusaluetta. Emme tienneet mikä olisi päivistys, joten palloilimme ensimmäisenä gynelokologia osastolle, josta meidät pikaisesti
passitettiin neurologiselle osastolle. Kaikki nämä osastos olivat erillisissä rakennuksissa ja oli hyvin hämmentävää etsiä oikeaa ovea. Neurologisella
osastolla meitä kummasteltiin, lähinnä potilaitten osalta. Eräs vanha, ystävällinen muori ymmärsi kuitenkin hätämme ja ohjasi meidät kohti päivistystä.
Eksyimme kuitenkin matkalla melkein poistuen sairaala-alueelta, kunnes nuori nainen kysyi meiltä minne olemme menossa. Hän osasi englantia ja päättäväisesti
ohjasi meidät päivystykseen, mihin meidät jätti. Pääsimme lääkärille, joka puhui heikosti englantia. Makelle tehtiin muutamia perustestejä verenvuodatusta
lukuunottamatta. Loppujen lopuksi syyksi huonoihin yöuniin osottautui selkäkivut, jotka lääkäri bongasi käsittämättömän hyvin, Maken asettuessa makuulle
tutkimussängylle. Paikalle tuli myös mieshoitaja joka puhui hyvää englantia ja hänen kanssaan turisimme kiertuuesta, huonoista yöunista ja muusta kivasta.
Make sai puolen tunnin teho tiputuksen, minkä jälkeen palasimme leirintään aamupalalle ja pakkaamaan tavaroitamme lähtöä varten. Sitten Make nukkui kuin
lapsi.
-Distral

Day off? For me? Vodka? Mmm yes. Kosicen mökkeilyalueelta herääminen kohti edessä olevaa vapaapäivää tuntui huomattavasti valoisammalta, kuin työntäyteiseen
päivään silmien siristäminen. Edelleen mökki umpijäässä ja lämminvesivaraaja toimi silloin kuin parhaakseen näki. Ei hätä ole tämän näköinen, kohta suuntaamme
kylille ja ostamme perkeleesti viinaa, got to love this shit! Lidl, tuo Suomessakin niin tuttu elintarvikekauppa sai toimia ostoksiemme tarjoajana, eikä ko.
vaihtoehto ollut yhtään hullumpi ottaen huomioon, että lapsille tarkoitettujen lelujen sekä karkkihyllyjen välistä löytyi se ns. pyhättö, josta saimme kaiken
tarvitsemamme. Kuten arvata saattaa, ei ruokapolitiikka ollut päällimmäisenä ajatuksena Lidliä kierrellessämme. Silmät kiiluivat kuin lapsilla jouluaattona, eikä
kukaan tuntunut jaksavan odotella sitä, että pääsisi vihdoin avaamaan hollantilaisen Lucas Bolsin brändäämän vodkan. Takaisin leirintäalueelle, jossa työntekijät
näyttävät 80-luvun keskieurooppalaisilta naiskuulantyöntäjiltä – kyllähän siinä nyt heikompikin sielu tarvitsee virkistystä niin henkisesti, kuin fyysisestikin.
Savukkeita, viskiä, vodkaa ja paskanhajuista tunnelmaa, kyllä näillä rohdoilla on helppo rentoutua ja unohtaa jokainen ajettu kilometri läpi noitakylien ja yksinäisten vuorten.
So, day off nro 2. Eilisillan lääkitys todettiin tehokkaaksi, joten miksi ei jatkaisi samalla meiningillä? Vodkaa, savukkeita ja kutuisia Lidlin juustosämpylöitä. Haju mikä alkaa
hiljalleen irtoamaan jokaisen iholta, alkaa olemaan verrattavissa matkanvarrelle osuneiden tehtaiden löyhkään. Kieltämättä peseytyminen kävi mielessä, mutta kukapa saisi
haarojen välistä löytyvää objektia sykkimään ajatuksesta, että lämmintä vettä ei tule, eikä sisätilan olosuhteet juurikaan poikenneet ulkona vallinneesta lämpötilasta, awesome.
Mikäli vodka olisi loppunut jossain vaiheessa kesken, (tottakai tämäkin hetki oli kohdattava ennemmin tai myöhemmin), olisi täytynyt mitä todennäköisemmin turvautua jakamaan sama makuupussi
toisen paskanhajuisen uroksen kanssa. Viinapainotteisen vapaapäivän ohella saimme kuitenkin jotain hyödyllistäkin aikaseksi, kun piipahdimme Kosicen keskusta-alueella, mikä kyllä kaikinpuolin
oli erittäin tyylikäs paikka ja kokemuksena hieno, koska kyllähän surkeannäköiset suomalaispojat olivat leipäluukut ammollaan kävellessään niinkin suuressa kaupungissa. Hyödyllisiä ostoksia tuli tehtyä,
muutama olut juotua ja ruoat syötyä, mikäpä sen jälkeen toimisikaan paremmin kuin jälleen tutustua paikallisen vodkan makuun. Tunnit tuntuivat minuuteilta kun vodkalasi toisensa jälkeen tyhjeni ja
hyvä musiikkia hiveli kuuloaisteja, kunnes havahduttiin todellisuuteen että kello oli n. 3 tienoilla aamuyöstä ja muutaman tunnin päästä pitäisi startata mercedes ja ajella kohti Samorinia. Vapaapäivät
tuli ja meni, vodka oli maukasta ja akkuja tuli ladattua, makkosella hieman enemmänkin kun piti sairaalassa asti käydä ko. operaatio toimittamassa. Moottorit hurisemaan ja kohti Samorinia, cheers!
– One Man Crew

Distral eurotour 12.11.2011

Humenne, Nostalgia Music Pub

Ah, se tunne kun avaat silmäluomesi, on niin kylmä että hengitys höyryää ja katsot hetken ympäri huonetta ja mietit että missähän sitä taas ollaan. Slovakiassa. Ilmeisesti. Eilinen Bardejovin keikka, ja jopa ajomatka palautuvat mieleen, joka on erikoista siihen viinan määrään mitä tuli imailtua. Darraa pukkaa joka jätkällä paitsi lievästi alkoholin vieroitusoireista kärsivällä kuljettajallamme Captain Iirolla.
Seuraava siirtymä olikin vain puolisentoista tuntia… tai no olisi ollut jos paikalliset paskalakit eivät olisi kiinnostuneet Iiron hienostuneesta ajotyylistä. Eivät sakottaneet, mutta luulivat hevibändiksi.. hupsut.
Humenneen päästyämme Simo soitti keikan pro-moottorille, no eihän se englantia tietenkään osannut ja läimi vielä luuriakin korvaan, mutta se ei meitä lannistanut ja saatiin asiat kuntoon parilla puhelulla. Sit aloimme etsiä jotain muuta vatsantäytettä kun votkaa, se osoittautui yllättävän vaikeaksi, koska kaikki ruokapaikat tuntui olevan kiinni tai lopetettu kokonaan. Viinakauppa ja pari baaria kyllä oli auki mutta eihän niistä mitään kiinteää saanut. Jalkauduimme Mikon kanssa autosta ja lähettiin puisto/kävelykatutietä etenemään, jonka perukoilta löysimme paikallisen burgerimestan, josta sitten tilattiin puoli ruokalistaa nälissämme.
Massulit täynnä ajoimme takaisin keikkapaikalle ja aloimme roudaamaan instrumenttiloita sisään. Lavan lähes kuntoon laitettuamme muistimme taas kuinka halpaa se viina täällä onkaan, ja siitä se taas lähti, lapasesta nimittäin. Yliystävälliset slovakit tarjosivat jatkuvalla juotolla olutta, votkaa ja viskiä. Miksaaja, lava ja henkilökunta olivat ihan huippuja, talo tarjosi ruoat ja ne kannettiin nenän eteen. tämmöstä lisää! Läträämistä jatkettuamme kunto alkoi olla ekan bändin jälkeen siinä kintailla  että päätimme siirtyä lavalle.
Jengi oli ihan messissä ja huutelivat biisien välissä omalla kielellään toivottavasti positiivista palautetta. Ainakin olivat iloisia! Keikka meni hyvin lukuunottamatta muutamaa perusvirhettä mutta niitähän aina sattuu… ja jos ei teille muille muka satu niin sit me laitetaan ne kännin piikkiin. Keikan jälkeen otettiin yhteiskuvia aika monen tyypin kanssa ja piti ihan kapulatkin signeerata ja luovuttaa jollekin rumpalipojalle. Sitten juotiin. Ja paljon. Parin kolmen tunnin ja lukemattomien alkoholijuomien jälkeen baarin esimise tuli sanomaan että olis aika roudata kamat ulos. Roudauksen jälkeen jatkettiin vielä kunnes aloimme Iiron ja Simon kanssa miettimään että missähän se kitaristi ja basisti on, kun baarista ei niitä löydetty. Takapihalta ne loppujen lopuksi löytyi, Mikko halimassa jonkun jätkän kanssa ja make vieressä soitti ilmarummuilla ilmeisesti Iron Maidenia. Vihdoin päästiin lähtemään takasin kohti Kosicen yöpaikkaa. Pysähdyttiin kuselle johonkin pellon viereen, kun Make hyppäs autosta niin johan se oli selällään ojassa, istuimme Iiron kanssa takasin autoon ja odotimme.. ja odotimme. Löysin maken auton takaa lukitsemassa jo lukossa olevaa takakonttia, taluttelin hänet autoon ja pääsimme vihdoin “kotiin”. Vois laittaa ehkä korkin kiinni, ainakin vähäks aikaa, että pääsee tuo meidän ylivoimainen one man crewkin nollaamaan. Over and out!
-Distral

Aamulla herätessä, nenä oli tukossa ku paikallinen liikenne, eikä jokaisen lihaksen kolottaminen ainakaan yhtään nostattanut tunnelmaa, vaikka ajomatka ko. päivälle kohti Humennea oli suhteellisen helppo, ainoastaan n. 70 km. Vuoristotietä körötellessä rupeaa muutamaan otteeseen kaipaamaan “hieman” parempaa autoa, kun tuntuu että loivakin ylämäki on ylitsepääsemätön este meidän peltikopille, mikä yskii enemmän kuin 30 vuotta tupakoimista harrastanut henkilö. Humenne, mitä vittua? Kaupunki on ku ydintuhon jäljiltä, mikään helvetin kuppila ei ole auki, kaikilla helvetinmoinen nälkä, eikä lämpötilakaan enää hivele ihoa lämpimällä tuulahduksella. En toista kirjotuksia siitä, mitä promoottorin kanssa tapahtui, mutta olisi saattanut jälkeenpäin muutama ystävällinen sana irrota ko. kusipäälle. Keikkapaikka oli kiinni kun saavuttiin tähän jumalan hylkäämään kylään, mutta muutaman puhelun jälkeen selvisi, että hieman myöhempänä ajankohtana ovet aukeaa ja päästään katsastamaan soittopaikka. Käveltiin ympäri helvetin pimeää kylää, missä ainoa elonmerkki oli piruntorjuntabunkkerin ilmoille heittämät kellosoolot. Löydettiin loppujen lopuks paikallinen hampurilaiskuppila, missä sai verisuonia tukittua maittavalla rasvassa uppopaistetulla ruoalla. Massiivinen röyhtäsy sekä sievähkö pieru ja kaikilla oli taas nälkä, awesome. Suunnistettiin keikkapaikalle, joka vastoin kaikkia odotuksia olikin todella tyylikäs kuppila ja jo siinä vaiheessa todettiin, että ainakin audiopuoli on hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla. Slovakkibändi alotti rämpyttämään omaa settiään ennen meitä, jonka aikana tuntui ettei täkäläiset osaa ottaa paskaakaan irti musiikista, vaan kaikki istui tuoppi nenän edessä kuin tikku paskassa omissa pöydissään. Distralin soittaessa paikalliset sekopäät kuitenkin löysi itsestään vähän isomman vaihteen silmään ja kuppilassa alkoikin tunnelma hieman nousemaan. Keikka oli kaikenkaikkiaan hyvä ja niin kuin arvata saattaa, alkoi taas petollinen litku nimeltä vodka esittämään omaa rooliaan keikan jälkeisille hetkille. Vodka vodka vodka, voi vitun vodka. Tuntu että ihmisille meidän ympärillä oli tärkeintä se, että kukaan ei enää löydä Suomea maailmankartalta, siinä täydellisesti onnistuen. Nimeltämainitsemattomat bändin jäsenet esitteli pihalla ilmarumputaitojaan joillekin sankareille, eikä puheesta enää pilkun aikaan saanut paskaakaan selvää. Mainiota, että kamojen roudaamisen lisäksi saa taluttaa jäsenet autoon, että päästäis hiljalleen painelemaan mersulla kohti saatanan kylmää yösijaa. Vuoristotiet aiheutti taas muutamat kirosanat matkan aikana, mutta turvallisesti kuitenkin löydettiin Kosicen majapaikalle, kellon ollessa aamuyöllä 5 tienoilla. Unta palloon ja kohti seuraavana päivänä odottavaa vapaapäivää.
– One Man Crew

Distral eurotour 11.11.2011

Hoplaa hipit!

Aamun herätys… Oih eeiiiiih!!! Perkele 1,5h unta alla ja vodka kiertää vielä veressä vaikuttavana tekijänä. Eipä siinä. Kamoja kasaan ja leivät lättyyn ja eikun tien päälle taas. Persettä puuduttavat 1600km alla ja vielä pitäs reilut 400km ajella ekalle keikkapaikalle, jotta päästään näyttää miten sitä hardcorea sitten vedetään/miten sitä ei pitäis vetää. Itse otin oikeuden vajota koomaan mersun takapunkkaan ja jätin ajamisen vastuun One Man Crewille. Muutamaa kusitaukoa lukuunottamatta ensimmäinen herätys itselle tuli Auschwitzin kohilla. Tai näin mulle väitettiin. Sinne mennään! tuli ensimmäinen ajatus mieleeni, mutta kenkiä jalkaan laittaessa kuului ilmoitus: “Auschwitz sittenki oli 40km taakse päin”, jolloin tajusin, että nyt on taas aika masentua.  Seuraavana oltiinki jossain päin eteläistä Puolaa erittäin miellyttävässä ravintolassa, jossa kaunis nainen kantoi meille kivi_uuni_pizzaa kaunihisti hymyillen. Aurinko paistoi ja linnut lauloi eikä univelkakaan juurikaan enää vaivannut mieltä.
Slovakiaan ollaan saavuttu ilman suurempia tapaturmia. Keikka Bardejovissa? kuulostaa ahistavalta, mutta sitä se ei suinkaan ollut. Porukka oli aivan helvetin täpinöissään ja ottivat meidät vastaan ilomielin vodkapullot kilisten. Ei siinä sitten muuta voinut kun hoitaa rokkarin velvotteita ja vetää järkyttävät tumut soittamisen ohella. Keikan alussa oli pieniä teknisiä ongelmia, mutta meininki oli sen verta katossaan ettei yleisöä tuntunu haittaavan, joten rupateltiin paikallisten kanssa niitä näitä vaikkei kummatkaan osapuolet juuri tuntunu ymmärtävän mistä puhuttiin. Keikka vedettiin täysillä ja kaikille tuntu jäävän hyvät fiilikset. Lähtöä yritettiin tehdä parhaan mukaan, mutta kun paikalliset juopot käyttivät hyväkseen suomalaisuuttamme ja juottivat meidät basistia myöten sellaiseen kaatoon, että piti käydä bardejovin torilla heittää norjaa paikallisille. Lopulta päästiinkin jo maijoituspaikkaamme ja todettiin et mökissä on kylmempi ku pihalla. Onneks tuli nuo makuupussit mukaan!
-Distral

Lodz oli sen verran mitäänsanomaton paikka, että parempi jättää siitä mainitseminen sikseen ja siirtää ajatukset Bardejoviin ja ensimmäiseen keikkaan. Kylä oli pieni, mutta sitäkin tyylikkäämpi. Ihmiset oli perkeleen mukavia ja kuten arvata saattoi, oli vodka iso osa jokaisen ihmisen kuluttuurinäkemystä. Soittimien kantamisen jälkeen alkoi shottilasit kilisemään, eikä suomalaiset tuntien omia rajoja tunnettu paskan vertaa. Täkäläiset vodkat kun on helppo lukeuttaa samaan kastiin suomalaisille tutun Lasolin kanssa, joten lopputulos on arvattavissa, jos vodka vie päivän nestetasapainon suhteen voiton vedestäkin. Paikka oli homeinen kellari, jossa paska hais ja rokki pauhas perkeleen kovaa. Ennen keikkaa ihmetystä herätti se, että paikanpäällä oli paikallisia “Distral-faneja”, jotka ei edes ollut mitään takinkääntäjähuoria, mitkä olisivat fanittanut toistakin bändiä, vaan tuntui siltä että ko. sankarit kiskoivat pään täyteen vodkaa, otti ilon irti poikien soitosta ja simahti pöytään sen jälkeen hyvin onnellisen näköisenä. Soitteluiden jälkeen, pakattiin kamat mitä ihmeellisimpiin asetelmiin auton konttiin ja uskallan sanoa, että pakkaamisen lopputulokseen vaikutti hienoisesti se vodkan määrä, mitä Distralin sankarit joutuivat  Helvetillisistä teistä ja kolminkertaisesta pimeydestä johtuen, tuntu matka Kosicen majapaikkaan äärimmäisen mukavalta. Matka kesti pari tuntia, mikä tuntuu pitkältä ajalta kun miettii, että kilometrejä kerty “ainoastaan” n. 80. Moneen kertaa jo maininnut, että ajomatka välillä Karvio – Varkaus ei tunnu enää reissun jälkeen niin äärimmäisen paskalta, kuin miltä se on tähän asti tuntunut. Jos täällä osattais tehdä tiet kunnolla, eikä parin kilometrin välein tulis pieniä saatananpalvontakyliä, saattais ajomatkat olla hieman inhimillisempiä, eikä tarviisi kiristellä pantaa joka perkeleen sekunti ajaessa. Anyhow, päästiin perille joskus aamuyöllä, jonka jälkeen jääkylmä koirankoppi moottoritien varrella tuntu yllättävän hyvältä, vaikka Suomessa vastaavat olosuhteet olisivat todennäköisesti aiheuttanut muutamat arvet sääreen lusikalla kaivertamisen johdosta.

-One Man Crew

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s